Pohjolan Tehopurku Nallikarissa

Pohjolan Tehopurku Oy ja Nallikari tukikohtana työmajoittumisessa ja vapaa-ajalla

21.7.2025

Pohjolan Tehopurku Oy:n ja Nallikarin yhteinen matka alkoi lähes kymmenen vuotta sitten Villojen valmistuessa meren äärelle. Vuosien aikana Nallikarista on muodostunut tärkeä ja huoleton tukikohta sekä pidempiaikaiseen työmajoittumiseen että työntekijöiden rentoutumiseen vapaa-ajalle.

Kaikki alkoi lähes kymmenen vuotta sitten, kun Nallikarissa käynnistettiin Poiju Villojen rakennusprojekti. Samaan aikaan Pohjolan Tehopurku Oy:ssa projektien määrät Oulun seudulla olivat vakiinnuttaneet paikkansa ja tarve löytää uusia majoitusratkaisuja työntekijöille alueelta kasvoi. Pohjolan Tehopurku Oy:n toimitusjohtajalle Heikki Hukalle Nallikari oli tärkeä paikka sekä Oulun vuosiltaan että vapaa-ajanmatkoiltaan ja uudet Villat herättivät heti kiinnostuksen myös työn puolesta.

”Nallikarin Villat tulivat tutuiksi jo rakennusvaiheessa ja kodinomainen tilava majoitus kauniilla paikalla lähellä keskustaa herätti heti kiinnostuksen”, kommentoi Hukka. ”Ensimmäiset varaukset teimme jo ennen Villojen valmistumista ja taisimme olla näissä ensimmäisten asiakkaiden joukossa”, Hukka jatkaa.

Huoletonta työmajoittumista meren äärellä

Pohjolan Tehopurulle majoittumisessa tärkeää on huolettomuus, mukavuus ja hyvä palvelu. Työntekijöiden viihtyvyys on yritykselle tärkeää ja toimiva yritysmajoitussopimus Nallikarin kanssa on taannut sen, että majoituksesta maksetaan vain tarpeen mukaan. Lisäksi alueen palvelutarjonta on ollut yritykselle kaikki kaikessa.

”Nallikarissa maksuton parkkipaikka löytyy heti majoitusyksikön edestä ja isommillekin autoille on aina järjestynyt paikka”, kertoo Hukka. ”Myös työntekijöiden hyvinvointi on meille kaikki kaikessa. Toimivat välisiivoukset ovat taanneet sen, että työmiesten ei ole itse tarvinnut stressata puhtaanapidosta vaan työpäivien jälkeen työntekijät saavat levätä ja nauttia vapaa-ajastaan meren äärellä. Myös tarpeelliseksi koettu oma sauna löytyy jokaisesta Villasta”, jatkaa Hukka.

Palvelut ympärillä tekevät arjesta ja lomasta sujuvaa

Nallikari sijaitsee luonnonkauniilla saarella vehreyden keskellä, mutta kuitenkin lähellä Oulun keskustaa ja työmaita. Ravintolat, luonto, vapaa-ajan mahdollisuudet ja kilometrin päässä sijaitseva ruokakauppa täydentävät kokonaisuutta mukavasti.

”Työpäivän jälkeen ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja, sillä kaikki tarpeellinen löytyy läheltä. Vaikka Villoissa on hyvä keittiö, on mahtavaa että vierestä löytyy myös viihtyisiä ravintoloita terasseineen, arkeen saa helposti loman tuntua”, toteaa Hukka. Töiden jälkeen Nallikariin on välillä mukava jäädä myös viikonlopuksi ja tuoda perhe ja puoliso pidemmille lomille mukana”, iloitsee Hukka.

Nallikari lomanviettopaikkana

Monelle työmatkailijalle, kuten Hukalle, Nallikari on tullut vuosien aikana tutuksi työpäivien tukikohtana, mutta yhä useammin se valikoituu myös vapaa-ajan kohteeksi. Kun majoituksessa viihdytään työn merkeissä, on helppo huomata, että samat puitteet palvelevat myös lomailijaa.

Hukalle Nallikarista on muodostunut jo perinteinen kesämökkeilykohde. Lomille mukaan lähtee puoliso ja perhe ja kestosuosikkina toimivat työnkin puolesta tutut Poiju Villat.

”Poiju Villat ovat hyvä valinta koko perheelle. Majoitustilaa löytyy useammalle ja kylään on helppo kutsua muitakin tuttuja. Ranta ja palvelut ovat ihan vieressä”, kommentoi Hukka.

Nallikarin monipuolisesta majoitusvalikoimasta Hukalle tuttu on myös leirintäalue palveluineen. Leirintäalue valikoitui korona-aikaan majapaikaksi omalla matkailuautolla. Leirintämatkailussa oli puolensa, mutta lopulta Villojen mukavuudet veivät Hukan mielessä voiton. Uusi Aalto huoneistohotelli on Hukalla sekä työ- että vapaa-ajan majoituksena vielä testaamatta, mutta houkuttaa mielessä uutena kohteena.

Nallikari on paikka johon palata yhä uudelleen

”Nallikari on upeasti kehittynyt kohde, joka ei ole menettänyt vuosien varrella charmiaan”, kertoo Hukka. ”Tänne on aina ilo majoittaa työntekijöitä, sillä majoitustilojen toimivuuteen ja Lomakylän palveluihin voi aina luottaa. Nallikari on paikka, johon palaamme yhä uudelleen sekä työmatkoilla että vapaa-ajalla”, toteaa Hukka.

Uusimmat artikkelit