Baltic Snow Call

Kansainvälinen lumenveistokilpailu Baltic Snow Call

Kansainvälinen lumenveistokilpailu Baltic Snow Call sai alkunsa helmikuussa 2018, kun kymmenen kansainvälisesti arvostettua veistojoukkuetta kilpaili ensimmäistä kertaa Nallikarissa. Tämä Suomessa ainutlaatuinen talvitapahtuma sai laajalti mielenkiintoa niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Ensimmäisen onnistuneen tapahtuman siivittämänä Baltic Snow Call järjestetään uudestaan 2019 talvella!

Nallikarin mestaruus ratkeaa 20.-24.2.2019

Baltic Snow Call 2019 kisataan helmikuussa, tarkalleen 20.-24.2. Kilpailu sijoittuu aikaisemman vuoden tapaan Oulun Hietasaareen, aivan Nallikarin Talvikylän ja Nallikari Lomakylän välittömään läheisyyteen. Tapahtuma on yleisölle vapaa ja on ehdottomasti suositeltavaa tulla seuraamaan ammattiveistäjiä työssään kisan aikana. Veistäjillä on kilpailun aikana kaiken kaikkiaan 40 tuntia aikaa loihtia lumikuutioista voittava taideteos. Kilpailu huipentuu päätösjuhlaan ja palkintojenjakoon. Veistokset ovat nähtävillä myös tapahtuman jälkeen aina kevääseen saakka.

Lumenveiston ammattilaiset asialla

Baltic Snow Call tapahtumasta vastaa Ikitalvi Ry yhdessä Nallikari Seaside Oy:n ja Vauhtipuisto Oy:n kanssa. Kisapahtuman mahdollistavat myös monet paikalliset toimijat. Itse kilpailun johtajana toimii maineikas lumenveiston ammattilainen Janne Andberg Ikitalvi Ry:stä ja tapahtuman taiteellisena johtajana toimii veistäjä Anna Koivukangas. Kilpailun suojelijana ja tuomariston puheenjohtajana toimii kansainvälisen lumen- ja jäänveistojärjestön puheenjohtaja Juhani Lillberg.

Suuntaa helmikuussa Nallikariin!

Upean lumenveistotapahtuman lisäksi helmikuussa tapahtuu niin Nallikarissa, kuin Oulussa paljon muutakin! Nallikari Talvikylä on avoinna viikonloppuisin ja pohjoisen hiihtolomaviikolla joka päivä, Suomen suurin moottorikelkkatapahtuma Stadion Snowcross tapahtuma järjestetään Oulun keskustan tuntumassa, nuorten jääkiipeilyn Euroopan cupin finaali FINICE järjestetään heti kuun taitteessa ja luvassa on vielä paljon muuta!

 

Lue lisää tapahtumasta, joukkueista ja tiimistä osoitteessa www.snowcall.fi

 

Varaa majoituksesi vielä kun tilaa riittää

Kurkkaa Nallikarin tapahtumakalenterista mitä kaikkea lähiaikoina on luvassa: www.nallikari.fi/nallikarissa-tapahtuu/

Seuraa Nallikari Lomakylää Facebookissa, niin pysyt ajan tasalla kaikista lomakylän ja lähialueen tapahtumista: www.facebook.com/nallikari/