Aleniuksen puutarha

Aleniuksen puutarha sijaitsee luonnonkauniissa Hietasaaressa, kivenheiton päässä Oulun keskustasta. Puutarhallamme on pitkä historia: Otto Edward Alenius perusti Aleniuksen puutarhan jo 1930-luvulla. Puutarhamme sijaitsee edelleen samassa ympäristössä, ja palvelee kotipuutarhureita vankalla ammattitaidolla.

Hietasaaren puutarhallamme on laaja taimisto sekä upeiden kesäkukkien ja puutarhatarvikkeiden puoti. Kesän perennavalikoimassamme on satoja eri lajikkeita. Haluamme tarjota asiakkaillemme vain laadukkaita ja pohjoisiin oloihin sopeutuneita taimia, joita voimme suositella ylpeydellä. Hyvään palveluun kuuluvat oleellisena osana myös neuvot ja hoito-ohjeet. Meille on tärkeää, että jokainen puutarhallamme asioinut kotipuutarhuri voi kokea onnistumisen ilon omassa puutarhassaan.

Toimintamme tärkeisiin kulmakiviin kuuluu myös ekologisuus. Haluamme kantaa vastuumme ympäristöstä ja vähentää osaltamme ympäristön kuormitusta. Kierrätämme kaiken toiminnassamme syntyvän jätteen asianmukaisesti ja neuvomme mielellämme myös asiakkaitamme mm. kompostoinnin saloissa. Toiminnassamme käytettävän sähköenergian saamme tuulivoimasta.

Sydämellisesti Tervetuloa puutarhallemme!

Osoite:
Hietasaarentie 39
90500 Oulu

Verkkosivut
Facebook

Nallikarin kartta